Hifimaailma-artikkelit 12.04.2013 / 11

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

1.5 Helsinki Julkaistu: Hifimaailma 3/2013. artikkelit Uusi vs. vanha: Gradient 1.x vs
Moni harrastaja haalii nyt itselleen näitä tuolloin saavuttamattomilta tuntuneita laitteita. Toisaalta, tarjoaako nykytekniikka tehokkaine tuotantolinjoineen ja tuoreen insinööritaidon tuloksena kenties parempaa äänenlaatua ja vastinetta sijoitetuille taalereille. Selkeimpänä esimerkkinä tästä lienee juuri cd-koneistot, jotka liian usein ovat kalliimmissakin laitteissa hitaita ja heppoisia dvd- tai cd-rompohjaisia paketteja. Kenties, sillä moni vannoo vahvasti esimerkiksi uusimpien dac-laatikoiden nimeen. 1.x vs. Tässä uudessa juttusarjassa testaamme klassikoita ja niiden nykyisiä vastineita. Eteen tulee kuitenkin toistuvasti sen verran kutkuttavia olettamuksia ja väitteitä, että lienee korkea aika tehdä vapaamuotoista ja vahvasti perusharrastajan näkökulmasta lähestyvää kevyttä kenttätutkimusta näistä ainaisista kiistan aiheista. Tarkoituksena on siis asettaa vastakkain saman valmistajan vintageklassikko ja nykyisen malliston tuote. 58. Kehitystä lienee tapahtunut ainakin da-muuntimien osalta. Silti välillä tuntuu, että taskulaskin määrää turhankin paljon tämän päivän laitteissa teknisten ratkaisujen toteutumista. Aloitamme GRADIENTEISTA. SÄÄNNÖLLISIN väliajoin harrastajien keskuudessa väännetään kättä siitä, kannattaako vielä nykyään haalia laitteistoonsa menneiden vuosikymmenten klassikkolaitteita, joissa osien ja raudan määrässä ei ole turhia säästelty ja kunnianhimoa on riittänyt mitä monimutkaisimpien teknisten ratkaisujen kokeilemiseen. 80-luvulla ja vielä 90-luvun alkupuolella varsinkin japanilaisten valmistajien keskuudessa tuntui vallitsevan jonkinlainen ?kylmäsota?, eli oman malliston huippulaitteista pyrittiin tekemään parempia ja innovatiivisempia kuin kilpailijoiden vastaavat, valmistuskustannuksista välittämättä! Kuulostaa kuluttajan kannalta varsin herkulliselta tilanteelta, eikö? Tuolloin esimerkiksi cd-tekniikka oli jo monelta osin varsin korkealla tasolla, mikä yhdistettynä vallinneeseen kilpailutilanteeseen synnytti muun muassa legendaariset Luxmanin putkihybridisoittimet, Teacin vrds-pyörittimet, Pioneerin ylösalaisin levyä lukevat koneistot sekä tietysti Sonyn legendaarisen ES-sarjan, johon HIFI-lehtikin aikoinaan luotti vertailulaitteistossaan. Toisaalta muistikin saattaa jo alkaa kullata vanhojen koneiden soundia, eikä vuosien saatossa kuivuneiden kondensaattoreiden ja muiden komponenttien vaikutusta äänenmuutokseen voine jättää huomiotta. Joidenkin varaosien löytäminen saattaa vaatia luovuutta, improvisointia ja lukemattomia netin ääressä tuskailtuja iltoja. Tästä huolimatta monet muistavat juniorina paikallisessa kodinkoneliikkeessä vietetyt hetket Technicsien ja Bang & Olufsenien värivaloja ihastellessa ja näppäintuntumia fiilistellessä. Vain cd-käyttöön tarkoitettujen lukumekanismien valmistaminen kun on kuulemma aivan liian kallista. Onneksi markkinoilta löytyy vielä pari vastavirtaan uivaa valmistajaa. Käytön kannalta otetuista taka-askeleista huolimatta uudet soittimet tuntuvat menestyvän kuunteluarvioissa erinomaisesti. Taistelupari Gradientilta Kukaan ei varmaankaan odota saavansa äänenlaadullisiin kysymyksiin yhtä absoluuttista vastausta. vanha Gradient Teksti ja kuvat: Riku Hakala Kaiutinten taisto Ainakin muistikuvissa vanhat äänentoistolaitteet tuntuivat kuulostavan paremmilta kuin nykyiset. Mutta onko näin. Gradient 1.5 Helsinki uusi vs
Kyseisiä 12. vanha Sattuneista syistä aloitamme mittelön äänentoistoketjun loppupäästä eli kaiuttimista. Tällöin pistetaajuuksilla kuunneltuna bassotkin olivat lähes viivasuorat. Basson osalta ryhtiä ja kontrollia on haettu vaihtamalla originaalit Peerless-tuotteet Seasin valmistamiin. Herra Salmi on tehnyt myös jakosuotimiin modifikaatioiden vaatimat muutokset. Kuuntelin hesaria usealla muullakin sijoittelulla, kunnes sopivin kohta huoneesta löytyi. Pohjatietona ilmoitin vain, että kahta paria kaiuttimia kuunnellaan. Allekirjoittaneen noin 30 neliön kokoisesta olohuoneesta löytyy valmiiksi kotimaisen Gradientin 80-luvulla valmistamat ja markkinoita kohauttaneet 1.x-sarjan (paistinpannu hattulaatikon päällä) toistimet. Erikoinen mallimerkintä johtuu siitä, että suunnittelija Jorma Salmi on modifioinut kyseisiä tuotteita muutamaan otteeseen vuosien saatossa oman makuni mukaiseksi, eivätkä ne näin ollen vastaa enää puhtaasti mitään alkuperäistä mallisarjaa. Rungot ovat mallia 1.1, kuten myös diskantit. Keskiääniset on lainattu uudemmista 1.3:sta. Vaikka ulkonäkö ensivilkaisulla muistuttaa kovastikin vanhaa ykkössarjalaista,?hesarin. Molemmista malleista on tarjolla paljon yksityiskohtaista informaatiota, joten en käytä enempää palstatilaa niiden läpikäymiseen. Ottelu alkakoon Hyvät naiset ja herrat, kehän toisessa nurkkauksessa haastaja Gradient 1.5 Helsinki! Paino 23 kiloa kappale ja pituutta noin 96 senttiä. Vastapäisessä kulmauksessa saman tallin vanha mestari Gradient 1.x! Painoa 15 kiloa kappale ja pituutta 95 senttimetriä. Musiikinlähteenä kuunteluissa toimi Teac VRDS10-cd-soitin Sony XA50ES:n avustaessa ja Accuphase E-212:n vastatessa vahvistuksesta. Jottei kuuntelut jäisi pelkästään omien havaintojen ja mieltymysten varaan, pyysin paikalle kaksi muuta Hifimaailman sokkokuunteluryhmän jäsentä, Heikki Sihvosen ja Jukka Piispan. Molemmat saapuivat ovelle omin avuin, jonka jälkeen silmät sidottiin ja testihenkilöt taluteltiin kuuntelutuolille, autuaan tietämättöminä testattavista toistimista. Tämä ilmenee laulajan avoimempana ja konkreettisemmin huoneeseen työntyvänä tarjoiluna. Helsingillä laulaja vaikuttaa astuvan askeleen-pari taaksepäin, mikä todennäköisesti on osasyyllinen himpun pidättelevämpään kokonaisvaikutelmaan. Asia ei ole suuri, mutta parivertailussa helposti havaittavissa oleva kuitenkin. Stereokuvan ja tilavaikutelman toistumisen osalta molemmat ovat suurelta osin hämmästyttävän samankaltaisia, eriävistä suunnittelufilosofioistaan huoli59. Keskialueella vanhukset vievät voiton mielestäni sopivasti ylieloisan esillepanonsa ansiosta. uusi vs. Lisäksi vanhojen ykkössarjalaisten alla olleet pyörät on korvattu sorvatuilla teräskartioilla. Niinpä 1.x on lähinnä hybridi 1.1- ja 1.3-versioiden välillä. Vastustajaksi testiin asettuu Gradient 1.5 Helsinki. Sokkoilussa 1.5:n taakse jäi tilaa 140 cm ja sivuille sama 50 cm. Edes hintaluokkaa ei paljastettu. Molemmilla soi ensin 1.5 Helsingit ja sen jälkeen 1.x seniorit. Se ei turhia pidättele, vaan välittää fiiliksensä selkeästi ja joskus jopa kiusallisen avoimesti kaikille läsnäolijoille. 1.X:n paha puoli on, että taajuusvasteista löytyy Helsinkiä enemmän pieniä heittoja ja äkäisempiä sävyjä toistoalueiden ääripäissä. toimintaperiaate on kaikilta osin hyvin erilainen. Huoneessa oli myös tuplasubit (REL Storm 5), joita normaalisti käytän vanhusten pohjamutiin asti viemiseen (jako 28 Hz), mutta sokkokuunteluissa Stormit pysyivät sammutettuina. 1.x-mallien sijainniksi on vakiintunut 120 cm takaseinästä ja 50 cm sivuseinästä. Ei ärsyttäviä tunteenpurkauksia tai korvia riipiviä itkupotkuraivareita, vaan miellyttävät käytöstavat tilanteessa kuin tilanteessa hallitseva kullanmuru. 1.x taas näyttää tunteensa avoimesti ja häpeilemättä, niin hyvässä kuin pahassa. Vain 100 hertsin kohdalle osui kapea ja lievä vaimentuma. Kuuntelutunnelmia Ensivaikutelma pätevän sijoituskohdan löydyttyä oli se, että Helsinki on kuin hyväkäytöksinen ja kohteliaille tavoille kasvatettu lapsi. muovikartioelementtejä Seas valmisti Gradientille tilaustyönä pääasiassa juuri kyseistä mallia varten korvaten samalla vanhat paperikartiotuotteet
Tämä lienee yksi helpoimmin kuunneltavista metallikalottitoistimista, joita ikinä olen testaillut. Kuuntelu on helppoa ja ääni vapautunut, mutta kautta linjan hieman liian rentoa. Toistoon ei synny yhtään hyökkäävyyttä edes silloin kun niin on tarkoitettu. Keskialue on parhain puoli toistossa, kohtalaisen energinen ja todella läpikuultava. Esimerkiksi Indica-yhtyeen Ulkonakappaleen kertosäkeen alussa kuuluvat haitsun naputukset jäävät 1.5:lla liki kokonaan kuulumatta. Sijoittelu vaikuttaa näiden toistimien kohdalla ääneen poikkeuksellisen paljon, ja koska aikaa testailuun ei ollut viikkotolkulla, on mahdollista että pidemmällä hieromisella saattaisi löytyä vieläkin parempi sijoituspiste. 1.x:llä yläkerran tilanne on päinvastainen. Viimeisen mielipiteen siihen saavat kertoa lahjomattomat sokkokuuntelijamme. Sokkokuuntelun tulokset Jukka Piispa Gradient Helsinki Todella avara ja kolmiulotteinen äänimaisema. Huomio kiinnittyy enemmän musiikkiin, kun äänikuva ei riistä huomiota. Äänenpaineet pidettiin kuuntelussa kuitenkin maltillisina, joten tätä ei päässyt toteamaan. Vaikka yläbassot toimivat kohtalaisen hyvin, alemmilla bassoilla sointi on yksinuottisen ja pahvisen kuuloista. Tämä kaiutin loistaa aidossa tilassa äänitetyllä musiikilla, esimerkiksi klassisella, jossa orkesteri aukeaa kokonaisuudessaan äänikuvaan. Gradient 1.x Äänikuva ei kasva leveydessä tai syvyydessä samanlaisiin mittoihin kuin ensimmäisillä kaiuttimilla. Bassot kyllä syttyvät ja sammuvat kohtalaisen nopeasti, mutta sävyjä ja grippiä ei irtoa niin kuin voisi toivoa. Aladiskantin osalta mennään hyvin rajoilla, tuleeko sitä liikaa vai ei. Ääni on jo nyt hieman sähäyttävään kallellaan, mutta pysyy sen verran kurissa, ettei asia häiritse kuuntelua. Ilmavia, mutta silti riittävän tarkkoja, jotta soittimet asettuvat vaivattomasti oikeille paikoilleen. Mielenkiintoinen havainto Helsingin kohdalla on se, että laulaja jää osalla näytteistä huomattavasti kilpakumppaninsa esitystä alemmaksi. Tunne on sellainen, että laulajaa tarkkaillaan yläparvelta. Tietynlainen kepeys on toistossa läsnä sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Basaripaah- dollakaan ääni ei mene tukkoon, ja bassokuviot toistuvat eheästi. Kappaleesta toiseen huomaan seuraavani basistin työskentelyä. Nämä kun pitävät kaiuttimet juuri sopivan tiukasti paikoillaan, silti tuhoamatta sen enempää lattiaa kuin lookiakaan. Kokonaisuutena Helsinki lienee monen mielestä uskottavampi ja edustuskelpoisempi paketti. Toistossa on paljon samaa tyyliä kuin en- 60 simmäisissä toistimissa; iso äänikuva sekä vapautunut ja raikas tyyli. Yläbassot tulevat napakalla alukkeella ja nopeasti. Aivan kuin 1.5:llä toistettuna vokalisti laulaisi istuen ja 1.x:llä seisten. Äänikuva tuntuu myös vetäytyvän, eli kuulostaisi tulevan melko kaukaa ja hieman matalalta. Soundi on hieman tumma, ässät eivät sihise, mutta diskantti saisi olla hieman heleämpi. Vaan onko yläkerta jo liiankin anteeksiantavainen. Samalla äänien bongaus vähenee, ja musiikista tulee havainnoitua enemmän eri soittokuvioita.. Erot kun ovat vahvasti niihin kuuluisiin makuasioihin perustuvia. Jos tuotteita arvioidaan ulkomusiikillisten seikkojen mukaan, niin ainakin puutyön jälki on nykymalleissa kiusallisen selkeästi paremmalla tasolla kuin 1980-luvun tuotteissa. Ylimmät diskantit taas jäävät hieman vajaiksi, joten toisto voisi näiltä osin olla raikkaampaa ja ilmavampaa. Äänikuvan pienenemisen myötä myös sen erottelevuus pienenee, eikä soittajien välissä ole niin paljon ilmaa. Soundi on yleisesti kevyempi, ässät eivät hypi silmille tälläkään, mutta bassokaan ei nouse esille. Tuntuu että hanaa voisi avata hieman enemmänkin. Onneksi vanhuksen selkään voi aina heittää (paljon virheitä peittävän) klassikon viitan. Tyrmäysvoittoa ei siis tullut puolin eikä toisin. Molemmat kun ovat kutkuttavan omaperäisiä, laadukasta ja helposti kuunneltavaa ääntä tarjoavia tapauksia, kunhan vain saavat sopivasti tilaa ympärilleen. Joka tapauksessa olen valmis toteamaan, että iäkkäämpikin, hyvin suunniteltu kaiutin kykenee huollettuna ja hellästi kohdeltuna vastaamaan edelleen varsin tyydyttävästi nykymusiikin haasteisiin. Vai pystyykö. vanha info www.gradient.fi Gradient 1.x vs. Ilmiön esiintymiseen tuntuu suuresti vaikuttavan laulajan sävelkorkeus. Sävykkään basson lisäksi omaa korvaa viehättää hesarissa todella miellyttävä diskanttitoisto. 1.5:n designissa ei ole muutenkaan moitteen sijaa. Käytännön elämän kannalta vanhan Gradin tukevilla metalliverkoilla suojatut keski- ja diskanttielementit ovat monille mielenrauhaa tuovia asioita. Helsingille taas on annettava erikoismaininta pätevästi toimivista ?jelly?-tassuista pohjalasien alla. Äänikuva vetäytyy tosi kauas kuuntelijasta, mutta tämä ei haittaa, koska kokonaisuus tulee esityksenä sieltä mistä pitää, joskin hieman kauempana kaiutinlinjasta kuin mihin olen normaalisti tottunut. Kuuntelua ajoittain häiritsevänä seikkana stage tuntuu välillä olevan todella matalalla. Gradient 1.5 Helsinki matta. uusi vs. Rummun iskut toistuvat terävämmin, mikä saa musiikin rullaamaan. Disun sävyt eivät ole aivan vailla karheutta, ja laulajan ässät ovat veitsen terällä, vaikkeivät ne vielä tärykalvoja riivikään. Joka tapauksessa valinta äänellisin perustein Gradienttien kesken on vaikea, enkä ainakaan minä kykene osoittamaan selkeää voittajaa. Toistossa on enemmän auktoriteetin tunnetta kuin edellisissä. Taajuusalueen ääripäistä löytyvät minua eniten haittaavat seikat; pyöreä ja pehmeä basso sekä ylimmiltään hieman vajaa diskanttitoisto. Kokonaisuutena helppo, raikas ja keskialueelta läpivalaiseva toistotyyli. Gradient 1.x Myös näillä äänikuva toistuu poikkeuksellisen avonaisena, isolle alueelle levittäytyneenä avaruutena. Ääripäiden vajeista huolimatta todella nautittavat kaiuttimet. Heikki Sihvonen Gradient Helsinki Ensimmäinen havainto on todella leveä äänikuva sekä eri soitinten erotteleva jakaantuminen siihen. Basso on pehmeään päin, ja tämä yhdistettynä vetäytyneeseen äänikuvaan aiheuttaa sen, että räväkämpi musiikki ei tunnu tulevan yhtään päälle. Äänikuvan laajuus ja erottelevuus tuovat kuunteluun monitorointifiilistä pelkän musiikin kuuntelun sijaan. Tilallinen tarkkuus aiheuttaa pientä epämukavuutta studiossa työstetyllä musiikilla äänikuvan sekavuuden muodossa